Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä yläbanneri lynet

Environmental monitoring day 3.10.2017 – from sensors to circular economy solutions

Uutinen 14.9.2017 klo 10.00

Aika: 3.10. 2017  klo 9:00 – 16:00
Paikka: Suomen ympäristökeskus, auditorio Laulujoutsen, Mechelininkatu 34a, Helsinki

Ympäristömittauspäiville on koottu laajasti esityksiä kiertotalouden mittauksista eri näkökulmista. Tavoitteena on tuoda esiin mittaustekniikoiden mahdollisuuksia kiertotalousprosessien pullonkaulojen poistamisessa, eri materiaalien arvon pitämisessä ja kasvattamisessa sekä arvioidaan alan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja arvoketjuja - sensoreista kiertotalouden palveluihin hengessä.

Mittaustekniikoiden osalta painotus päivillä on veden kenttämittauksissa, sillä uudet tekniikat mahdollistavat IOT:n, robotiikan ja datan käsittelyn hyödyntämisen osana nopeaa päätöksentekoa. Myös toimi- alan tuotteistamisen ja kaupallistamisen ertyispiirteet, haasteet ja mahdollisuudet - myös kansainvälistymisen mahdollisuudet tuodaan esiin.

Tilaisuudessa mittaukset linkitetään kiertotaluden tiekarttaan, joten päivät edistävät kiertotalouteen liittyvän tiedon jakamista ja verkottumista. Samalla edistetään toimialan kehittymistä ja parannetaan tomijoiden mahdollisuuksia siirtyä kansainvälisille markkinoille.

Environmental monitoring day 2017 will be organised at Finnish Environment Institute (SYKE) in Helsinki on 3rd of October 2017. Main theme is measurements in circular economy dealing with aquatic environment. Various viewpoints of this topic will be covered by top specialists of circular economy and measurement science and technology. The objective is to raise and highlight the opportunities in order to remove the bottlenecks of circular economy processes, maintain and increase the value of materials. Business potential and value chains of different solutions will also be evaluated and discussed.

Special emphasis is on field and on-line measurement technologies, since new technologies enable the full utilization of IOT, robotics and data handling as part of the rapid decision making. Special features of this emerging technology and business area, including global opportunities, will be discussed.

Finnish circular economy roadmap will be introduced and new possibilities will be discussed related to it. This event will foster networking and linking of different companies, research institutes and universities working actively in this area; this will further enable this sector to develop and obtain better market understanding both nationally and internationally.

OHJELMA / PROGRAMME   ( pdf-document )

09.00 Registration and coffee
09:30 Europe, Circular Economy and technologies for water management
(
Tero Eklin)
  • Opening words, Director Tero Eklin, SYKE (10 min)
  • The Value of Water - The Water Vision 2030, Director Durk Krol, EUWssTP, (45 min)
  • Water in Finnish Circular Economy Roadmap, Senior Advisor Jukka Noponen, Sitra (20 min)
  • Water-M – Intelligent Water Management project, Patryk Wójtovicz Savonia UAS and Jean-Jacques Busson, Eolane ltd (15 min)
  • Industrial water monitoring, Product manager Heli Karaila, Valmet Oyj, (15min)
11:15 Lunch break

12:15 Exporting measurement know-how and how to make business out of it?
(Tero Väisänen)
  • Finnish Water Forum – recent export activities, Ceo Markus Tuukkanen (20 min) What does the customer need from the industrial measurements? PhD, Eija Saari, Outotec Oyj (20 min)

Experiences from South America (Chile and Peru) as a market area

  • Case 1: Developing Environmental Reference Center to Chile, Development Manager, Tero Väisänen SYKE (15 min)
  • Case 2: Business development in Latin America, Busines development director Anas Al Natsheh, Cemis Business Development (15 min)
  • Case 3: Experiences from on-Line measurements of heavy metals in mine waters in Chile. Ceo Jarkko Räty, Meoline Oy (20 min)

13:45 Coffee, poster session and exhibition for measuring devices

14:45 New emerging technologies and businesses
(Risto Oikari)

  • Real-time elemental analysis using micro-plasma emission spectroscopy,Ceo Kalle Blomberg, Sensmet Oy, (15 min)
  • Solutions to control water treatment process and improve efficiency of circular economy, Sales manager, Jarmo Lohilahti, EHP Environment Oy,(15 min)
  • Participative and satellite Earth observation for environmental monitoring. Special Planner, Timo Pyhälahti, SYKE. (15 min)

15:30 Wrapping up (Krol, Eklin, Väisänen and Oikari)

Registration via SYKE’s www-pages, no later than 25th of September 2017.
Some parts of SYKE’s www-pages for registration are only in Finnish. Please send an e-mail to Tero Väisänen (first name.family name@ymparisto.fi) if necessary.
Link for the registration:  https://syke.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=329     -> Ympäristömittauspäivät 2017

Environmental monitoring day is free of charge for participants. The day is organized by Finnish Environment Institute, The Finnish partnership for Research on Natural Resources and the Environment ( LYNET), Center for Measurement and Information systems (CEMIS) and Kajaani University of applied sciences.

Environmental monitoring day will be approved for maintaining professional competence of certified environmental sampling personnel.

Welcome!

Ympäristömittauspäivien järjestäjät